career at Air Liquide

Tervetuloa Air Liquiden urasivuille!

Lahjakkuus on muutakin kuin vain tietoa. Air Liquidella on lahjakkaita työntekijöitä, jotka kyvyillään, intohimollaan ja sitoutumisellaan vievät yritystä eteenpäin. Asiakkaiden odotuksiin vastaaminen yli 78 maassa ja useilla liiketoiminta-alueilla vaatii monenlaisia lahjakkuuksia ja kauaskantoisia menettelytapoja, joilla varmistetaan, että käytössämme on oikeanlaista kompetenssia, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.

Avoimet työpaikat Air Liquide

Voit etsiä avoimia työpaikkoja Air Liquidelta maailmanlaajuisesti. Avoimet työpaikat Suomessa -linkin takaa voit valita maan ja muita hakuehtoja. 

Air Liquiden henkilöstövisio: sinä kasvat, me kasvamme.

career at Air Liquide

Me Air Liquidella olemme vakuuttuneita siitä, että olemme yksilöllisiä ja että kaikki ovat lahjakkaita jossakin. Tavoitteemme on auttaa sinua kehittämään lahjakkuuttasi, koska se vie myös Air Liquiden kehitystä eteenpäin.

On tärkeää, että sinulla työntekijänä on proaktiivinen asenne urakehitykseesi. Kehittyäkseen työntekijän on nähtävä mahdollisuutensa ja otettava vastaan haasteita – sekä paikallisia että kansainvälisiä. Tämä perustuu syvälle juurrutettuun funktionaalisen ja globaalin liikkuvuuden kulttuuriin, jota me Air Liquidella tarjoamme.

YRITYKSEN KEHITTYMISEN YTIMESSÄ ON TYÖNTEKIJÖIDEN SITOUTUMINEN JA JATKUVA KEKSELIÄISYYS.

Esimies tukee alaisiaan päivittäin kuuntelemalla ja olemalla läsnä. Tämän lisäksi vuosittain pidetään kehityskeskustelu, jota seuraavat erilaiset jatkokeskustelut. HR Business Partnersilla on kokonaisvaltaisempi rooli auttaa työntekijöitä pohtimaan ja suunnittelemaan urakehitystään esimerkiksi pitämällä säännöllisesti urakeskusteluja työntekijän ja esimiesten kanssa.

Urakehitys Air Liquidella

Karriär på Air Liquide.

Tee päätös tulla osaksi yritystä, joka vastaa tavoitteitasi ja motivaatiotasi sekä tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Myyjästä viestintäpäälliköksi? Sisäänostopäälliköstä myyntipäälliköksi? Air Liquide tarjoaa paljon hyviä mahdollisuuksia uramuutosten tekemiseen.

Air Liquiden näkemyksen mukaan urakehitys koostuu ensisijaisesti vaihtelevista ja haastavista työtehtävistä, henkilökohtaisesta kehityksestä ja kokemusten jakamisesta toisten kanssa. Urakehitystäsi tukevien tarkoituksenmukaisten strategioiden ja suunnitelmien määrittämiseksi työskentelet yhdessä esimiehesi kanssa. Työntekijöidemme ja yrityksemme menestyksen välinen yhteys tarkoittaa, että meidän on jatkuvasti houkuteltava palvelukseemme kaikkein parhaimpia työntekijöitä. Me Air Liquidella pyrimme tähän noudattamalla visiotamme – olemalla upea työpaikka.

Ura Air Liquidella tarkoittaa mahdollisuuksia tutustua moniin erilaisiin palveluihin kaikkialla maailmassa. Lisäksi se tarkoittaa, että olet osa yritystä, joka todella investoi sinun kehitykseesi.

SINUN MENESTYKSESI VIE AIR LIQUIDEA ETEENPÄIN, JA ME VALMISTAMME SINUA TÄHÄN MENESTYKSEEN.

Air Liquiden näkemyksen mukaan työntekijät ovat yrityksemme menestyksen lähtökohta, ja siksi yrityksemme on riippuvainen työntekijöidemme älykkyydestä, luovuudesta ja halusta parantaa suoritustaan jatkuvasti. Air Liquide antaa työntekijöilleen vastuuta ja luottaa heidän tapaansa hoitaa työnsä. Me Air Liquidella uskomme, että menestyksesi riippuu terveestä tasapainosta yksityis- ja työelämän välillä.

Technical recognition program kartoittaa ja kehittää teknistä tietoa
Air Liquiden menestys on aina ollut riippuvainen sen työntekijöiden innovatiivisista taidoista. Technical recognition program -ohjelmamme, ”Technical Community Leaders”, on perustettu kartoittamaan, kehittämään ja huomioimaan työntekijöidemme korvaamatonta teknistä tietoa.

Air Liquide University – Kansainvälinen ohjelma, joka edistää innovaatioita, avoimuutta, saavutuksia ja monipuolisuutta.

Air Liquide University kehittää kansainvälistä ohjelmaa:

  • Johdannot
  • Johtajakoulutukset
  • Strategisten liiketoiminta-alueiden koulutus
  • Myynti- ja liiketoimintapainotteiset koulutukset

Air Liquide University kehittää myös koulutuksia, jotka vastaavat yrityksen eri toimintoihin liittyviä tehtäväkohtaisia ja teknisiä erityistarpeita. Yliopiston tehtävänä on edistää perustavanlaatuisia periaatteita, kuten innovaatioita, avoimuutta, saavutuksia ja monipuolisuutta. Yliopisto kannustaa yhteistyöhön sekä perehtymään Air Liquiden strategisiin prioriteetteihin pyrkien samalla helpottamaan verkostoitumista eri ryhmien välillä. Yliopisto käyttää uusia opetusmenetelmiä seuratakseen vallitsevia trendejä ja odotuksia.

Opiskelijat ja vastavalmistuneet

Opiskelijan on tärkeää suunnitella myös uraansa. Mieti, minkälaisesta työstä olisit kiinnostunut ja mihin työhön sopisit. Air Liquide on maailman johtava teollisuus-, terveydenhoito- ja ympäristökaasujen toimittaja. Toimimme yli 78 maassa, ja meillä on noin 64 500 työntekijää, joten voimme tarjota paljon jännittäviä uramahdollisuuksia ja avoimia työpaikkoja.

Seuraavassa esitellään Air Liquiden ohjelma opiskelijoille ja vastavalmistuneille.

Kiinnostuitko jostakin meidän ohjelmastamme?

Maisterintutkielma (Pro gradu -tutkielma)

Master program Air Liquide.

Tarjoamme mahdollisuuden tehdä pro gradu -tutkielman Air Liquidelle.

Sinä ehdotat itse sopivaa aihetta, joka hyödyttäisi sekä sinua että yritystämme. Tarjoamme yksilöllistä opastusta ja mahdollisuuden käytännön kokemuksen kartuttamiseen. Meille tämä on mahtava tilaisuus saada työskennellä lahjakkaiden ja sitoutuneiden opiskelijoiden kanssa.

Summer School Pariisissa

Summer School - Air Liquides program för studenter.

Kiinnostaisiko sinua viettää viikko Pariisissa ja oppia lisää Air Liquide -konsernista?

Kesäkoulu tarjoaa huippuopiskelijoille ympäri maailman mahdollisuuden tutustua Air Liquiden monipuoliseen toimintaan viikon ajan yrityksen pääkonttorissa Pariisissa. Haluaisitko lähteä mukaan tälle seikkailulle?

Kokemus, jota et unohda koskaan
Voit olla yksi 30 valitusta opiskelijasta, jotka saavat ainutlaatuisen tilaisuuden nähdä Air Liquiden päivittäisiä toimintoja ja työssä eteen tulevia haasteita. Ohjelma koostuu yritysesittelyistä, vierailuista, ryhmäkeskusteluista, tapaustutkimuksista ja ryhmähengen nostattamisesta, minkä lisäksi luvassa on myös paljon muuta. Eikä siinä vielä kaikki: kesäkoulusta voi tulla ensimmäinen askel urallasi Air Liquidella.

Osallistujat ovat Air Liquiden vieraita, ja Air Liquide vastaa ohjelmaan kuuluvien aktiviteettien kustannuksista:

  • Vakuutus
  • Matkustusluvat (viisumit) ja hallinnolliset kulut
  • Meno-paluulennot Pariisiin
  • Majoitus, aamiaiset ja lounaat

    VIE – vastavalmistuneille opiskelijoille

    VIE - Air Liquides program för studenter.

    VIE (Volonariat International en Entreprise, päätoimipaikka Ranskassa) tarjoaa vastavalmistuneille ainutlaatuisen mahdollisuuden suorittaa kansainvälisen harjoittelun.

    Palkallinen VIE-harjoittelu kestää noin 6–24 kuukautta. Tämä kansainvälinen kokemus edellyttää, että otat vastuun itsestäsi, mikä taas valmistaa sinua tulevaan uraasi.

    Air Liquide tarjoaa useita erilaisia VIE-tehtäviä sekä maantieteellisen sijainnin, liiketoiminta-alueen että työtehtävien mukaan. Itsenäisen työskentelyn ja vastuullisuuden myötä opit johtamaan omaa projektiasi.

    ALLEX – ohjelma tulevaisuuden johtajille

    ALLEX - Air Liquides program för blivande ledare.

    Valmistutko pian ja pohdit uran kehitysmahdollisuuksia Air Liquidella?

    Jos opintosi ovat päättymässä pian, ja toivot voivasi edistää uraasi Air Liquidella, mietit ehkä, mikä tämän suuren yrityksen toiminta-alueista sopisi parhaiten taitojesi kehittämiseen. Meillä on tähän vastaus.

    Tähän vaiheeseen tarjoamme ohjelman nimeltä ALLEX eli Air Liquide Leading EXellence. Se on kaksivuotinen ohjelma, joka tarjoaa vastavalmistuneille tilaisuuden kokeilla työelämää eri liiketoiminta-alueilla ja opetella yrityksen kulttuuria.

    Ota yhteyttä HR-osastoomme.

    Täytä yhteydenottolomake!